kahvikupposella Irman kanssa

lähestyi minua kahvikupposen kanssa.


IMG_0023 blog





 Otan haasteen vastaan ja laitankin heti omat vastaukseni tulemaan. Jännä juttu, että olinkin juuri joulun aikana ottanut tavoistani poiketen omasta kodistani  muutamia kuvia.
Haastetta en nyt heti laita eteenpäin, koska suurin osa lukemistani blogeista on ulkomaalaisia, enkä saa ruotsiani enkä englantianikaan nyt uudenvuodenpäivänä taipumaan tarpeeksi. Tai no laitan tähän nyt kuitenkin pari suosikkiblogiani eli Kirjatoukan ja herra Kameran sekä uuden löytöni Akaasian alta- blogin.  Huomaankin, että sivussa kulkeva suosikkiblogilista olisi päivityksen tarpeessa.

Irma kysyi:


1. Mikä on sisustustyylisi?  Sisustustyylimme on aika sekalainen. Punainen lanka lienee vanhan ja uuden yhdistäminen, mustavalkoisen yhdistäminen vaihtelevasti eri väreihin. Lasten piirustukset, askartelut ja teippailut ovat myös osa sisustusta. Pidämme uudesta designista, mutta todella paljon myös vanhasta esim. huonekaluissa. Anopilta perityt tavarat ovat isossa roolissa myös. Aika ajoin pakkaan paljon tavaraa pois ja nautin tyhjyydestä, ilmavirtauksista. Sitten tavaraa taas alkaa kertyä. Kunnes taas tyhjennän... Rakastan valoja, kaikkia valoja!


 
2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi? Olohuoneeseen (sohva). Koko keskikerrokseen panostettiin juuri, kun lattiat saivat ihanan valkoisen pinnan.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? Valaisimiin. Lasten vaatteisiin. Astioihin.

4. Mihin käytät paljon rahaa? Pikkuesineisiin, leikkokukkiin. Kynttilöihin.

5. Mistä onnesta unelmoit? Perheenjäsenten terveydestä.


6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni? Viitaten edelliseen - sairastuminen.

7. Missä asiassa olet tunnollisin? Lasten käsienpesussa, nukkumaanmenoajoissa ja päivittäisissä vitamiineissa. Hassu vastaus mutta hetken mietittyäni nämä olivat ainoat, joissa oikeasti olen tunnollinen.

 8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi? Raivostumisen, höyryämisen.

9. Mik ä on naisen parhain ominaisuus? Uskollisuus. Lämpö, empatia.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?  Uskollisuus. Turvallinen luonne. Turvallinen olemus, vahvuus. Nuorempana pidin ajokorttia ja omaa autoa miehen tärkeimpinä ominaisuuksina. Olen ollut onnekas!

Vastauksia voisi jatkaa loputtomiin, selittää ja lisätä. Mutta pysyn nyt näissä, jotka spontaanisti tulivat mieleen. Laitan nyt loppuun ne muutamat kotikuvat, joita otin. Niissä näkyy runsaampi tyyli joulun takia, tavaraa ja koristetta on joka paikassa. Joulu on ihanaa, mutta on riemastuttava tunne tammikuun ensi päivinä siivota tavarat jälleen varastoon ja nauttia hetki pelkistetyn tyhjästä kodista. 









 Tehokasta tammikuun siivousta kaikille, jotka sellaista harrastavat!


Kommentit

kaari3 sanoi…
Kiitos, Johanna! Mainiot vastaukset! Nopeasti toimitkin. Sisustyylisi on ns. eclectic- tyyli, uutta ja vanhaa sulassa sovussa. Sisustuskuvasi ovat upeita. Avant- gard keinutuoli on aina ollut mieleeni ja lamppu on suorastaan klasikko. Lasten piirustukset...siitä on meillä pitkä aika. Panosta lisää sisustukuviin, tykkään niistä. Pidät varmasti tästä blogista, käy katsomassa, jos ennen et ole ehtinyt. http://kristakeltanenblog.com/
Äiti ja tytöt sanoi…
Kiitos itsellesi! Meillä on meidän näköistä, ja me viihdymme ainakin itse. Usein rintamiestaloissa harrastetaan 50-luvun tyyliä. Ja monesti se onkin kaunista. Meille se ei semmoisenaan uppoa, eikä ne pysyttäisi yhdessä tyylissä millään, on mukavampi yhdistellä, kuten sanoit, eclectisesti. Olen törmännyt termiin joskus. Krista Keltasen blogi ja valokuvaustyyli ovat tuttuja, ja tykkään kovasti. Odotan innolla sinun vastaustasi haasteeseen!
kaari3 sanoi…
Meidänkin kotimme on 50-luvun rintamaies tyylinen, täkäläisittäin. Uudistaessa paikkoja ei voi niin vain muuttaa talon personnallisuutta. Muuten minullakin on isäni vanhoja palkintopyttyjä hyllyllä.