sunnuntai 26. toukokuuta 2013

loma

Kotimaan matkailu on helppoa ja siksi niin mukavaa. Kun kylpylä täällä Katinkullassa on nurkan takana, siellä tulee piipahtaneeksi monta kertaa viikon aikana. Angry Birds- aktiviteettipuistossa lapset juoksevat kokonaisen iltapäivän hikipäässä. Aurinkoinen ja lämmin sää sai myös luonnonvesien ääreen. Toiset kastautuivat kunnolla, toiset raaskivat kastaa vain varpaat. 
Lomalla parasta on ehdottomasti ollut koko perheen yhteinen aika, ja oikeasti, kaikki meistä sai lomailla!

 Mummun seura osan lomasta oli meille kovasti mieleen, ja mummuhan se mahdollisti myös herkkupiknikin kaksin rakkaan kanssa. Kamera on saanut kulkea ja olla kulkematta, ei mitään pakottavaa tarvetta ole ollut kuvata. Kohokohtia tietysti myös uiminen, uiminen ja pikkuisten riemu. 

Lomaan kuuluu myös kuntoilu, se on osa hyvää oloa. Vuokatissa riittää juoksureittejä, kylpylästä löytyy kuntosali. Kiireetön aamupala terassilla lämpimässä tuulenviressä - sitä ihanuutta ei kai tarvitse edes yrittää kummemmin kuvailla. 






Lasten elämä on niin vilpittömän huoletonta ja luottavaisen mutkatonta, mutkattoman luottavaista. Toinen toi mukaan Mc Koppakuoriaisen, jota on viikon ruokkinut purkkiin, toinen hoitaa kolmatta päivää järvestä löytämäänsä simpukkaa.  Voikukkia keräillään suuren ääneen hyräillen, muurahaisia juostaan karkuun. Tyttöjen hiuksissa tuoksuu hiekka ja aurinko, heti aamusta saakka. Heidän seurassaan muistan hyvin selvästi omatkin lapsuuden kesäpäivät.







Lämmintä, hiekan ja tuulen tuoksuista kesän alkua!

maanantai 13. toukokuuta 2013

valo




Anoppini asuu vanhassa talossa, kuten mekin. Jostain syystä hänen kotiinsa siivilöityy valo hengästyttävän kauniisti. Mummulan valo.

Hyvää viikkoa, valoa ja lämpöä!

lauantai 11. toukokuuta 2013

äidin lempivärejä








Utuiset pastellit ovat syötävän suloisia. Lasten vesivärimaalauksen seurauksena syntyy mitä kauneimpia värejä, tietysti paperiin, mutta myös lavuaariin, vesikippoihin ja maalipalettiin.

Tuokoon huominen äitienpäivä meille kaikille äideille pitkät aamu-unet, liian makeaa kakkua ja itsetehtyjä, rakkautta tihkuvia ja tunteella askarreltuja kortteja!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Taiston tiellä- Alte Kameraden

Meillä on käynyt onni! Olemme saaneet nostalgisen valokuvanäyttelyn ihan lähelle.
Taiston tiellä – Alte kameraden
Oulun Kameraseura ry:n veteraanien kuvia 50–70-luvuilta.

Karjasillan asukastuvan kesäkauden avaa Oulun Kameraseura ry:n valokuvanäyttely. Näyttely koostuu neljän kameraseuralaisen mustavalkokuvista. Kuvat ovat aikanaan kiertäneet eri näyttelyitä, ja osa kuvista on palkittuja ja kunniamainittuja eri  kilpailuissa.

  Iäkkäin osanottaja, Taisto Aaltio 95 v., on ollut Oulun Kameraseuran jäsen perustamisvuodesta 1953 saakka.






 Åke Engström, 86 v., Juhani Häggman, 67 v., ja Markku Matikainen, 66 v., tulivat kameraseuran toimintaan mukaan 1960-luvulla.







Näyttelyn avajaisissa mukana olleiden oli ilo kuulla tarinat kuvien takaa.

Kameraseura juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan. Karjasillan asukastuvan näyttely on osa juhlavuoden tapahtumia.Tätä ei kannata unohtaa, asukastupa löytyy osoitteesta Rehulantie 1, Karjasilta. Tupa on auki arkisin klo. 9-15.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

törröttäjätutkielma

Onko muuten talventörröttäjä ihan virallisesti jonkin kasvin nimi? Näitä kuvissa esiintyviä luultavasti sillä nimellä kutsutaan. Paitsi tässä vaiheessa kai ovat jo kevättörröttäjiä..?







Ensi viikolla lämpenee, ihanaa!